tiistai 21. toukokuuta 2013

Tähtien sota

Lauantai oli kiva päivä. Se oli kiva siitäkin huolimatta, että Suomi ei pärjännyt jääkiekossa. Buu!
Päätin Suomen hävitessä Ruotsille, että olen katkera seuraavat kuusi kuukautta. Pronssi- ja kultapelin jälkeen päätin, että olen katkera ja surullinen ämmä seuraaviin MM-kisoihin asti. Tai ainakin olympialaisiin.
Jos olisin ollut paikan päällä, olisin varmasti kipittänyt jäälle ja ottanut koko Leijonien joukkueen kimppahaliin. Niin reppanoilta he näyttivät.


Lauantaina oli Artolla keikka kovin pitkän tauon jälkeen. Ihanaa!
Oltiin enemmän fiiliksissä kuin koskaan ennen ja tanssittiin kovasti mukana.
Eikä mua haitannut yhtään, vaikka näytinkin pöhköltä. Olen kovin ylpeä itsestäni ja Siljasta. Ansaittiin vähintäänkin sata rakkauspistettä.



Heistä on kovin vaikea ottaa kuvia.
Lisäksi olen edelleen huono kamerani kanssa ja olihan tuolla aivan tyhmät bordellin väriset valotkin. Toivottavasti annatte anteeksi kurjat kuvat. Lupaan opetella pian ihan kelpo kuvaajaksi, varmasti!



Olen antanut Artolle uuden lempinimen, Aatos. Ollaan molemmat kovin kiintyneitä siihen.
Mielestäni se on hauska. Arto on myös alkanut puhumaan itsestään kolmannessa persoonassa Aatoksena.
Kai se on normaalia.


Star Wars-paidasta on tullut ihan lemppari. ♥ Taidan olla vähän rakastunut siihen.
Se on lähes koko ajan käytössä. Ihan vaan siksi, että se on niin raju ja helvetin hieno. Valmistautukaa näkemään sitä aivan kyllästymiseen asti. Minä en kyllä kyllästy.

Mulla on pieni salaisuus: en ole ikinä nähnyt Star Warsia!
Omistan siis Tähtien sodan kokoisen aukon sivistyksessä. Tiedän kuitenkin sen tärkeimmän, nimittäin LUKE, I AM YOUR FATHER!

10 kommenttia:

  1. Tykäistyin sun blogiis! :) ps. jäin lukijaksi
    http://itellformylife.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Sulla on tosi kiva blogi ja oot tosi kaunis! :)

    http://weerabettina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Olihan tuo Suomen tappio vähän arvattavissa, kun joukkue täynnä junnuja. Viime vuonna oli paljon hyviä äijiä. Mutta ehkä taas opimme tästä vuodesta ja ensi vuonna sitten loistetaan!!

    http://love-ornothing.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se tietenkin. Silti sitä aina kovin toivoo, että pärjäisi paremmin! Vaikka edes vahingossa. :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Voi kiitos. ♥ hassua vaan ettei niitä ole juurikaan laitettu. Siinä ne vaan roikkuu. :)

      Poista
  5. Aaaw, miekin tahon Star Wards -paidan, mutta mielellään Darth Vaderilla :D Itse olen ne kaikki kuus kahtonut ja vähän sitä animaatiosarjaakin, joten tunnustaudun faniksi.

    Kolmannessa persoonassa itsestään puhuminen (lempinimellä) on täysin normaalia(?). Minäkin sitä harrastan kotioloissa ja joskus kaupungillakin, hupsista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, hassu sinä! :D
      Tunnen itseni vähän tyhmäksi, kun en ole Star Warsia nähnyt. Jotain mun pitäisi varmaan asialle tehdä.

      Poista