sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Jouluiloa


Levitän jouluiloa kodittomille kissoille ja koirille. ♥
Tämä liikutti minua kovin. Musch lahjoittaa jokaisesta Facebook-ryhmänsä fanista, #muschjouluiloa-hashtagin sisältävästä tweetistä sekä kampanjaan linkittävästä blogipostauksesta ja -bannerista suomalaiselle hyväntekeväisyysjärjestölle 120 g luonnollista suomalaista kissan- tai koiranruokaa.
Kampanja on voimassa enää 19. päivään asti. Otetaanhan loppukiri jooko?
Tähän mennessä ruokaa on lahjoitettu jo yli 7800 kg. Se on kovin paljon.
Minä bloggasin, tykkäsin ja tweettasin. Haastankin teidät höpöt tekemään samoin.
TÄÄLTÄ voit lukea kampanjasta lisää.


Mennyt viikko on ollu täynnä töitä ja nukkumista. Ja koti-iltoja.
Ollaan oltu kovin tylsä pariskunta ja kiehnätty vaan kotona. Olen lähellä mökkihöperyyttä. Tunnen sen.


Ostin uudet housut. Voisin mennä Kainuun prikaatin ovenkahvaan roikkumaan ja pyytämään vaikka kenraalin töitä. Tai jonkun muun ison kihon.
Onhan mulla kuitenkin vaatetus jo asianmukainen. Ainakin puolet siitä.


Meillä on kotona taas hieman jouluisempaa. ♥ Halusin paljon joulupalloja. Ja myös sain.
Olen kirjoitellut joululahjatoiveita ylös paperille. Mulla kun on kovin huono muisti.
Yhtenä hetkenä muistan jotain mielestäni hyvinkin tärkeää ja seuraavana hetkenä olen jo unohtanut sen. Säikähdin jo, että olen unohtanut toivelistanikin johonkin hukkaan. Onneksi en. 
Ei se pitkä ole mutta minulle oikein tarpeeksi. Suurimman ja tärkeimmän joululahjan olen kuitenkin luvannut itse itselleni ostaa. Kameran nimittäin.
Olen säästänyt sitä varten viime kuukaudet. Ja vähän tulevaisuuttakin.
Hyvä olla jotain säästössä pahan päivän varalle, eikö? Kovin fiksua minulta.

20 kommenttia:

  1. ihanat housut, oon kanssa tosi ihastunut camo-kuosiin!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. :> Camo-kuosinen takki olisi vielä pakko saada!

      Poista
    2. Hihi! Mullapa onkin jo sellainen takki! ;D

      Poista
  2. ihanasti laitettu joulupalloja tolleen kippoon!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :>
      Arvaa vaan kuinka monta kertaa levittelin pallot pitkin lattiaa ennen kuin ne tämmöisen perfektionistin silmää miellytti tuolla maljakossa. :D Mutta palloja oli pakko saada! Kuusi kun ei tässä kissojen valtaamassa asunnossa tule kuuloonkaan

      Poista
  3. aivan mahtavat housut, näyttää hyvältä :) niin ja tosi kiva idea laittaa joulupalloja maljakkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :)
      Ajattelin, että nuo housut näyttäisi niin siisteiltä mun kiilakorkosandaalien kanssa, että en voinut olla ostamatta. Hupsista. Ihmismieli on kovin heikko.

      Poista
  4. ihania kyllä noi joulupallot tossa lasikulhossa :)

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Voi ihan tavalliset ne mielestäni on mutta kiitos kovin! :)

      Poista
  6. Oih ku kivoja kuvia täällä sun blogissas!

    VastaaPoista
  7. tuo on kyllä ihana kampanja, itsekin sitä tuli jaettua. toivottavasti turret ja misut saavat jouluherkkuja paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sanos muuta! Tämmöisiä ehdottomasti lisää. :)

      Poista
  8. Ihana tää sun blogi! :)
    http://annu-thisismylife.blogspot.fi < Käy kattoo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olet ihana, kiitos! ♥
      Käyn kurkkaamassa tietenkin.

      Poista

  9. Sinun kissa on niin suloinen. kivoja kuvia täällä sun blogissas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. :) Minun kissat vie kyllä sydämen.

      Poista