sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Onnea äiti! ♥

Olen aloittanut kuntoilun. Tarkemmin sanottuna kotikuntoilun. Ihan oikeasti.
Monen minut oikeasti tuntevan on varmasti kovin vaikea tätä uskoa. Päätin sen torstain ja perjantain välisenä yönä. Enkä voi sanoa edes olleeni enää kuumetokkurassa päätöstä tehdessäni.
Kirjoitin itselleni jopa pienen treeniohjelman muistilapulle. Haluaisin nimittäin ainakin sellaisen kivan pienen ja sievän hauiksen. Sellaisen, jota kehtaisi hieman pullistella.


Mulla on paska fiilis. Enemmän kuin viimeksi. On sattunut hieman ikäviä juttuja.
Haluaisin hautautua peiton alle ja nukkua pahan mielen pois. Tai vaihtoehtoisesti haistattaa pitkät kaikille ja näyttää keskaria maailmalle. Kai näistä yli päästään.
Tämä viikko ei todellakaan ole ollut minun viikkoni. Ei yhtään.


Äiti täyttää tänään 50 vuotta. Hurraa!
Kävin kovasti eilen leipomassa kotikotona äidin kanssa tämänpäiväisiä juhlia varten. Lupasin myös äidille lahjaksi tatuoinnin ja lupasin sen jo kovin kauan aikaa sitten.
Lupasin tai uhkasin viedä hänet väkisin. Siinä on niin hiuksenhieno ero.
Lahja on tällä hetkellä suunnittelua vaille valmis. Hupsis. Äiti on maailman paras ihminen. ♥

P.S. Ostin uuden Myy heijastimen! Elämä hymyilee sittenkin hieman.

2 kommenttia:

  1. vitsi tää sun blogis on kyl kiva! ja oot myös ihan supernätti<3 :)

    fashionsituation.blogspot.com <3

    VastaaPoista
  2. Senkin kiva, kiitos! ♥
    Tällaisten kommenttien vuoksi tekee mieli kirjoittaa lisää.

    VastaaPoista