keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Hyvä kesäilta

Tänään tuntui siltä, että elämä on ihanaa. ♥



Vesi oli kylmää mutta tuli hyvä ja kesäinen olo, kun sai uittaa varpaan päitä vedessä ja vähän loiskutella.
Mietin miten saatanan siistiä olisi kävellä veden päällä. Vesi tuntui kovin ihanalta jalkojen alla.
Koitin jopa Muumien veden päällä kävely-loitsua siinä onnistumatta. Luulen, etten osannut lausua sitä oikein.
Siideri kyllä oli lämmintä. Ja aurinko. Ihana aurinko!


Kesävarpaat ovat piristys aina ja ovat ehdottomasti myös kuvan arvoinen asia.
Taidettiin vähän olla Siljan kanssa kuin kaksi haamua laiturilla pötköttelemässä.


Arton vanhempien mökki on suloinen paikka. Haluan myös oman pienen suloisen kesämökin järven rannalta. Pitäisin siitä hurjan paljon ja viettäisin siellä huoletonta mökkielämää.
Ötököistä en pitänyt. Niillä oli joku salaliitto mua vastaan ja niitä kipittikin pitkin mun jalkoja useampia. Arvuuteltiin Siljan kanssa kuinkahan monta niitä löytyy vaatteiden alta ja naurettiin ajatukselle, että kotona riisuessa käy vaan hullunlainen pölähdys, kun ötökkäparvi lähtee lentoon.


Ja hei, löysin mun kengältä kaksi pientä ötökkää, parittelemassa! Yököttävää. Tapoin ne.
Luulen, että ne kuolivat onnellisena. Ajatelkaapa vaan, jos joku tulisi teidän kengälle parittelemaan...

P.S. Oletteko nähneet sen Whiskas Junior kissanruokamainoksen?
Aaa mun sydän sulaa aina uudelleen ja uudelleen, kun näen sen. Maailman eniten söpöin mainos!

4 kommenttia:

  1. Ihana kesäfiilis huokuu kuvista! Ja mukavan oloinen blogi. Taidanpa liittyä seurailemaan :)

    http://sitasuntata2.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos kovin! Tervetuloa seuraamaan. ♥

      Poista
  2. aivan ihana sun banneri ja kuvat on ihanan hyvälaatusia, ja kokonaisuus tosi kiva! :) käy kurkaamassa mun ja kaverini yhteinen blogi :

    http://nenna-maija-blog.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos. ♥ Hieman itsekästä laittaa omia naamoja banneriin mutta kai sitten olen itsekäs.

      Poista