sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Vauva tuli kotiin

Tämä päivä on ollut ihana!
Tänään nimittäin meidän uusi pienen pieni kissivauva vihdoin ja viimein saapui kotiin. ♥
Ja voi että hän on niin kovin söpö. Olen menettänyt sydämeni.
Kaapo on ihan hyvin ottanut uuden perheenjäsenen vastaan. Vähän hän on loukkaantunut kun tuotiin tämmöinen tirriäinen hänen kiusaksi.
Arto oli niin ihana ja otti huomiseksi isyyslomaa töistä, että se voi katsoa noiden karvaturrien perään.
En yhtään tiedä miten itse maltan huomenna töihin lähteä. Arto saa vähintään puolen tunnin välein raportoida mulle miten kotona menee.




Siinä se meidän pieni Konsta nyt on.  ♥
Kuvat ei kyllä tee oikeutta hänen pienuudelle ja söpöydelle.
Mutta kyllä hän hyvin maastoutuu tuonne meidän lakanoihin.

Muutenki tämä päivä on ollut kiva.
Kaisa kävi taas meillä vähän hämmentämässä ja leipoi meille kovin hyvää herkkupizzaa.
Olen ihan suru puserossa, koska Kaisa muuttaa tämän kuun loppuun mennessä Seinäjoelle.
Ollaan tunnettu jo vuodesta 2003, mutta vasta 2004-2005 meillä loksahti. Vuoden 2005 kesä oli aikaa, mitä en unohda ikinä. Näin jälkeenpäin ajateltuna se oli kyllä yksi parhaimmista kesistäni ikinä.
Teinien höpöjuttuja. Välillä minulla tulee ihan hirveä ikävä niitä aikoja.
Oltiin Kaisan kanssa silloin ihan erottamattomat.
Olen onnellinen, että ollaan vieläkin hyviä ystäviä kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. Ehkä me ollaan vähän aikuistuttu näiden vuosien aikana.


Kaisa 14v. ja Noora 15v.

Eilen minun oli tarkotus lähteä Joensuuhun katsomaan Arton bändiä. Niin kuin hyvän tyttöystävän kuuluu.
En tietenkään kerinnyt matkaan joten jäin kotiin yksinäni koko päiväksi, illaksi ja yöksi.
Vitutti ja olin vihanen. Mutta en ole enää. Pahin kiukunpuuska on jo laantunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti