Voi me vietettiin maanantaina Arton kanssa meidän neljävuotispäivää. Neljä vuotta on aika hemmetin pitkä aika. Olen oppinut paljon siinä ajassa. Tuntuu, että musta on tullut myös parempi ihminen.
Joskus olin aika raivostuttava ja kiukkuinen. Se oli kai sitä aikaa, kun opetteli ensimmäistä kertaa elämään jonkun toisen ihmisen kanssa, joka ei ole äiti, isä tai sisko.
Oon ollut myös kovin ahkera viime päivinä ja aloittanut vihdoinkin sen lenkkeilyn. No en oo kovin sporttisena ollut mutta oikeanlainen kostyymi on mun ostoslistalla ihan kärjessä.
Eilen ostin jo uudet lenkkarit ensimmäistä kertaa varmaan sataan vuoteen.
Kunto mulla on aivan surkea. Musta on todella kliseistä sanoa, että urheilemisen jälkeen olo on fyysisesti maailman mahtavin. Ei se ole. Olo on aivan kamala ja tekis mieli vaikka kuolla. Henkisesti olen ollut voittaja ja olen tuntenut itseni kovin ylpeäksi.
Onneksi mukana on ollut hyvä ystävä, jonka kanssa voi kiroilla sitä maailman jyrkintä mäkeä noustessa ja pitää röökitauon silloin kun haluaa.
Mukana on ollut myös nämä pienet koiraystävät.