Mä tahtoisin kovin olla jouluihminen. En tarkoita, ettenkö pitäisi joulusta. Pidän paljonkin ja monista asioista. Ruuasta, suklaasta, lahjoista tietenkin. Mut varsinkin ruuasta.
Tarkoitan, että mun joulufiilis on viime vuosina ollut jossain kadoksissa. Se ei enää tunnu niin spesiaalilta.
Voin syyttää kai töitäni tai ikääni. Mun työt ei tunne sanaa joululoma. Vanhat mummot ja papat eivät odota mua joulun yli märissä vaipoissa.Voi kun odottaisivat. Välillä vihaan vähän työtäni. Se ei ole kovin hohdokasta.
Mä päätin houkutella mun kadonnutta joulufiilistä takaisin maailman söpöimmällä joulukalenterilla.
Mulla on myös maailman siistein uusi lompakko.
Toisinaan luen vanhoja postauksiani ja mua nolottaa.
Huomaan, että silloin on kirjoittanut aika epävarma Noora. Sellainen Noora, joka ei vielä tiennyt minkälaista blogia hän haluaa pitää. Hän on myös ehkä vähän matkinut toisia blogeja.
Teksteissä kuitenkin näkyy pieni häivähdys musta. Haluaisin ehkä poistaa ne tekstit mutta annan niiden olla tallessa. Siellä ne muistuttavat mua sellaisesta itsestäni, joka etsi tyyliään. Nyt olen kai löytänyt sen.
En mä ole mikään maailman tyylikkäin pukeutuja, eikä mulla herranjestas edes riittäisi vaatteet niiden jokapäiväiseen esittelyyn. Mä vaan kirjoittelen mun pöhköjä ajatuksia, joita joskus itsekin kovin ihmettelen. Käytän paljon superlatiiveja sekä kaikki on usein ihanaa tai söpöä. On mun elämässä kuitenkin huonojakin hetkiä. En vaan yleensä halua tuoda niitä esille ja valittaa. Joskus vain mutta se on ok.
Ostosten esittelyäkin olen alkanut hieman kyseenalaistamaan. Hehe, juuri esittelin mun makeimman lompakon ja siisteimmän kalenterin.
Kai mä vaan halusin sanoa ja selvittää itselleni, että pidän blogistani juuri tämmöisenä. Vähän kämäisenä mutta aivan mun näköisenä.
P.S. Onks joku muukin ihan ihastunut Idolsin Josephiin? Mun äiti ainakin on!