Heikko hetkeni

Mulla kävi viime viikolla taas semmoinen hupsis-juttu. Kerroin siitä Artollekin viestillä, kun hän oli töissä.
Ihan varmuuden vuoksi ettei tarvitsisi kertoa kasvotusten. Ja tietenkin mulla oli kovin hyvät selityksetkin.

Tämä juttu sattui viime viikon torstaina. Sähköpostissani piileskeli tarjous, jota en voinut vastustaa.
Sydän hakkasi kovaa. Ja hupsis, mulle oli uudet kengät tulossa.

Voi miten söpösti heijastun noista kengistä. Siellä näkyy olevan myös pyykkejä, kun oikein tarkasti katsoo.

Mutta kengät, ne ovat upeat! Ne ovat rakkautta. Mun sydän lähestulkoon pakahtuu onnesta.

Olen kipitellyt näissä jo ympäri asuntoa ja muun muassa tiskasinkin nämä jalassa. Tuntui kummalliselta.

Toiset keräävät postimerkkejä, minä kerään kenkiä. Se on ihan ok.

Mulla on sunnuntaina viimeinen työpäivä. Vähän jännittää kesä.

Olen suunnitellut kaikenlaista ihanaa. Suunnitelmat ovat myös muuttuneet hieman ajan kuluessa.

Mutta aion ainakin ruskettua vihdoin, värjätä hattaratukan, shoppailla, matkustaa vähän ja juhlia paljon!

Enkä ainakaan halua joutua kesällä töihin. Se olisi kovin kamalaa.