lauantai 3. marraskuuta 2012

031112

Täksi illaksi minulla on suuuuria suunnitelmia. Haluan juhlimaan.
Haluan pitää hauskaa enkä ajatella huomista ollenkaan. Haluan ja myös aion.
Sitä ennen aion kuitenkin suunnata tehokkuuteni ja päättäväisyyteni johonkin muuhun ja laitan rokin soimaan ja pölyhuiskun huiskimaan. 


Odottelen myös kyseistä herraa täällä kotiin kodinhengettären avustajaksi.
Kitaransoitto ennen tyttöystävää...



Perjantai 23.11. tule jo!
Suomen suurimmat pikkujoulut jälleen Vuokatissa ja kerrankin myös minä olen paikan päällä.
Perjantaina esiintyy mm. Michael Monroe. 8) Tiedossa siis aivan huippu ilta. 

Olen muuten ollut osallisena jo pitkän aikaa tuossa Cosmon tähtibloggaaja-kilpailussa.
Olisi aika siistiä jos te höpsöt, jotka tänne jotain kautta eksytte, kävisitte tykkäämässä blogistani täällä.
Se tekisi minut kovin iloiseksi. :)


P.S. Olen saanut tänne blogiin jo kolme (3!) kommenttia ja olen aivan innoissani.
Ihanaa, että täällä oikeesti käy ihmisiä lukemassa tai ainakin katsomassa.
Olen ihan hymy pyllyssä tästä hyvästä. Oikeesti! ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti