torstai 3. tammikuuta 2013

2013

Hyvää uutta vuotta höpöt! ♥

Mulla oli maailman hauskin uusi vuosi.
Siihen kuului hyvää ruokaa, vielä parempaa seuraa, vähän juomistakin ja Singstaria. Naapuri parat.
Vietettiin tuttuun tapaan meillä iltaa. Vain minä, Arto, Silja, Olli ja Outi.
Käytiin jo kahdeksalta illalla katsomassa ilotulitukset á la Kajaanin kaupunki. Kymmenen minuuttia paukuttelua. Tylsää. Sain vaan raketin jämiä hiuksiini.
Me kuitenkin säästettiin rakettirahat johonkin kovin paljon hyödyllisempään. Vaikka kenkiin. Viisasta.

Loppuiltana meillä oli kovin hullua. Hyvällä tavalla. Naurattaa vieläkin.
Ai niin ja meillä oli hirveen reippaita poikaystäviä apuna. He nimittäin osallistuivat ruoanlaittoon.
Ei kovin paljoa mutta kuitenkin. Sen verran, että ansaitsivat pääntaputukset yrityksestään.


En muuten muistanut tehdä yhtään uuden vuoden lupausta. Ei se kyllä olisi pitänytkään. Hupsista.
Tämän takia en varmaankaan ole tehnyt niitä enää kovin moneen vuoteen. Tinaakaan en valanut.
Nyt en tiedä mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Tyhmää.


Rakkauteni. ♥
Huomaavaisin ja ihanin ja jaksaa kaikki kiukutteluni. Ja välillä kuitenkin niin ärsyttävä. Anteeksi. 



Arto mitä hittoa? :D



Voooi olen kovin innoissani. Taas. Oikeastaan ihan superinnoissani.
Sain nimittäin vihdoinkin jotain sellaista, jota olen jo kauan halunnut. Jotain mistä olen kauan haaveillut. Uuden kameran nimittäin! Canon EOS 600D:n tarkalleen ottaen. Siitä on tullut mun lempparilelu.
En malta pitää näppejäni siitä erossa. Enkä vielä ehkä osaa edes käyttää sitä oikein hyvin.
Kovin paljon erilaisia kuvaustiloja ja asetuksia. Sain kuitenkin kaupanpäällisenä Parempia kuvia-valokuvausoppaan, jossa muun muassa neuvotaan miten kameran etsin nostetaan silmälle ja kamera kohdistetaan kuvauskohteeseen. Näillä ohjeilla ei voi mennä pieleen. Kai.

14 kommenttia:

  1. uii vähäkö ootte söpöjä! oot tosi nätti ja ihana kissa:)

    http://justtsmileandlive.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. itse sain myös juuri samaisen kameran joululahjaksi ja tykkään!:)
    niin ja kisusi on tosi sulonen:3
    http://elli-amanda.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään myös hirmu paljon!
      Mulla oli järkkäri jo monta vuotta haaveissa ja nyt kun sen itse sai oman raatamisen tuloksena hankituilla rahoilla ostettua niin voi sitä tunnetta! :)

      Poista
  3. Samaa mieltä ylläolevien kanssa, aivan ihana kisuliini. <3 Mulla on 2-vuotias pikkukissa Aino, se tosin ei asu meillä Helsingissä tällä hetkellä vaan porukoiden luona keskemmällä Suomea. :>

    Mä sain kans joku aika sitten kameravauvan (Nikon D1600), vielä en ihan hirveen hyvin osaa sitä hoitaa mutta edistystä tapahtuu. ;) Ja aina vahingossa sillä saa otettua jopa ihan kivojakin kuvia! :D

    http://thisisablogaboutsomething.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, meidän kissit on aivan valloittavia!
      Onneksi en ole ainoa, jolla on pientä alkukankeutta uuden kameran kanssa. :) En ehkä tunne itseäni enää niin tyhmäksi. Mutta kuten vanha sananlasku sanoo, harjoittelu tekee mestarin.

      Poista
  4. Heti pisti silmään et asut kajaanissa! Mun kaveri muutti sinne vasta opiskelemaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi siistiä! Mitä kaverisi on tykänny Kajaanista? :)

      Poista
    2. Joo, kohtalotoverius on lohdullista myös kameran kans. ;) Mun avokin äiti muuten on Kajaanista ja sil on siel setää, tätiä ja serkkua. :D Ja sen broidi menee riparille sinne kans tänä kesänä. Paikan nimee en muista mut se joku sellanen mikä on ollu siel tyyliin jo rautakaudella. :D

      Poista
    3. Hmm, kunhan ei vaan olisi ketään tuttuja. :)

      Poista
  5. Hei mä ostin saman kameran myös! Ja allekirjotan sen ohjekirjan tärkeyden ;) Se kamera on ihana. Ihana ihana ihana. Kunhan vaan vielä oppis käyttää ja hyödyntää sitä oikein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamen! En voisi enempää olla samaa mieltä. :)

      Poista
  6. Todella makea blogi sulla ! Ylensä en tykkää tosta tekstin keskittämisestä, mut täällä se tuntuu jotenkin luontevalta, kun värimaailma on niin haalea. :)

    http://elsanblogitus.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kiva saada välillä kommenttia ja palautetta itse blogistakin.

      Poista